Vuonna 2014 ukkini kuoli. Hän oli testamentannut minulle 20 hehtaarin metsätilan Pohjois-Karjalassa. Tällä tilalla sijaitsee edelleen ukin vanha lapsuudenkoti sekä navetta, jossa isomummoni lypsyreissulla ukin synnytti. Ukin toive oli, että tila pysyisi suvussa ja että pitäisin siitä hyvää huolta. Näin minusta tuli yllättäen parikymppisenä metsänomistaja.
Tiesin metsänhoidosta sekalaisesti. Olin kulkenut ukin mukana tulevassa metsässäni usein lapsena ja nuorena tallomassa heinää kuusentaimien ympäriltä ja lueskellut tilan metsäsuunnitelmaa. Lisäksi isäni on toiselta ammatiltaan metsuri. En kuitenkaan voi väittää olevani mikään metsäasiantuntija ja tiesin, että ensi töikseni minun kannattaa hankkia ammattilaisen laatima metsänhoitosuunnitelma.
Asiaa googlailtuani opin, että metsäsuunnitelmia voi tilata ainakin metsäyhtiöiltä ja metsänhoitoyhdistyksiltä. Hieman skeptisenä metsäyhtiöiden intressejä kohtaan päätin tilata suunnitelman paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä, joka on voittoa tavoittelematon yhdistys ja lupaa ajavansa aidosti metsänomistajan asiaa.
Sain oman metsäneuvojan ja kävimme yhdessä kartoittamassa tilan puusto- ja maastotiedot. Parin viikon päästä postilaatikkoon ilmestyi kansio, joka sisälsi yksityiskohtaisen hakkuu- ja metsänhoitosuunnitelman seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Tila oli jaettu kuvioihin, ja niille esiteltiin erilaisia toimenpiteitä eri vuosille: ensiharvennus, harvennus, avohakkuu, laikkumätästys, kuusen istutus, mekaaninen perkaus. Kaikki vaikutti järkevältä ja loogiselta. Orastava insinööri minussa arvosti, miten suuri kokonaisuus oli pilkottu konkreettisiin paloihin ja aikataulutettu. Askelmerkit olivat selvät.
Niinpä lähdin toteuttamaan suunnitelmaa. Kun mekaanisen perkauksen aika koitti, lähetin metsäneuvojalleni sähköpostia. Hän haki puolestani Kemera-rahoituksen ja työlle tekijän. Lasku tuli perässä. Kätevää! Sitten koitti aika myydä puuta: yksi avohakkuu ja muutama harvennus. Taas viestiä metsäneuvojalle, joka kilpailutti kaupat ja auttoi valitsemaan parhaan tarjouksen. Seuraavana talvena sain tekstiviestin, että hakkuut ovat alkaneet, ja keväällä tilille putkahti opiskelijaa ilahduttava rahasumma. Vai ei raha kasva puussa?
Syksyllä 2017 lehdessä oli juttu jatkuvasta kasvatuksesta. Tämä oli minulle uusi käsite ja poikkesi suuresti kaavasta, jonka metsäsuunnitelma esitti: istutus, ensiharvennus, harvennus, päätehakkuu. Jatkuvassa kasvatuksessa metsää ei missään vaiheessa hakata aukoksi eikä taimia istuteta. Puusto on eri-ikäistä ja uudistuu luonnostaan. Kun tyypillisessä tasaikäiskasvatuksessa harvennetaan pienemmät puut ja valmistellaan isommat päätehakkuuta varten, jatkuvassa toimitaan päinvastoin: täysikasvuisia tukkipuita harvennetaan aika ajoin ja tehdään tuleville polville tilaa kasvaa. Monien tutkijoiden mukaan jatkuva kasvatus on ylivoimainen vaihtoehto niin luonnolle, ilmastolle kuin kukkarolle – estetiikkaa unohtamatta.
Olin hyvin hämmentynyt. Jos jatkuva kasvatus on kaikin puolin parempi vaihtoehto, miksi se ei ole valtavirtaa? Kun tutkin asiaa enemmän, huomasin, että aihe kuumentaa tunteita ja polarisoi keskustelua. Aika ajoin Hesarin yleisönosastopalstalla on käyty väittelyitä, joissa vuoron perään jatkuvan kasvatuksen kannattajat ja vastustajat väittävät, että heidän tapansa on parempi muun muassa ilmastovaikutuksiltaan ja taloudelliselta kannattavuudeltaan. Tässä ristitulessa oli ummikon hankala hahmottaa, mikä on totta ja mikä ei. Helpoimmalta tuntui pysyä valtavirrassa – jos valitsin väärin, ainakaan en ollut yksin.
Vuosien saatossa ilmasto- ja ympäristöaktivisti sisälläni kasvoi. Osallistuin ilmastomarssille. Luovuin punaisesta lihasta, sitten kaikesta lihasta, sitten kaikesta eläinperäisestä. Perustin Ilmastolokin. Joka kerta kun näin lehdessä tai netissä jutun jatkuvasta kasvatuksesta, sydämessäni tuntui häivähdys kipua. Siellä 500 kilometrin päässä metsäkonetta siirrettiin jo lavetille. Kun Instagramissa Greenpeace julkaisi kuvia puuttomista raiskioista, ehkä seuraavalla viikolla tapporahat jo kilahtaisivat tililleni. Kun kotona sammuttelin valoja ja kävin kylmässä suihkussa, kaivinkone pöyhäytteli mättäistä ilmoille vuosikymmenten hiilivarastoja. Peilistä katsoi tekopyhimys.
Lopulta tänä vuonna päätin, että siirryn jatkuvaan kasvatukseen. Eroan metsänhoitoyhdistyksestä, koska jäsenmaksurahoillani lobataan luontoarvoja vastaan. Sitoudun WWF:n metsänhoito-oppaaseen ja hoitotahtoon. Tapa, jolla olen metsääni hoidattanut, ei yksinkertaisesti ole linjassa arvojeni kanssa.
Rikkana rokassa oli yksi avoin hakkuusopimus. Metsään tulisi vielä yksi avohakkuu, tällä kertaa ojitetulle turvemaalle. Tälle kuviolle olisi tehtävä hakkuun jälkeen ojitusmätästys: toimenpide, joka maaston turmelemisen ja hiilivaraston vapauttamisen päälle vielä kuormittaa lähiseudun vesistöjä. Hakkuuta ei enää pystynyt estämään, koska olin jo allekirjoittanut sopimuksen ja se oli sitova. Tunsin suurta syyllisyyttä ja avuttomuutta. Omistin metsän mutta sen kohtalo ei enää ollut minun määrättävissäni. Säännöt ovat sääntöjä, minkäs teet.
Kuukaudet kuluivat.
Sitten otin itseäni niskasta kiinni. Voisin edes yrittää tehdä jotain enkä vain harmitella tulevaa menetystä. Kirjoitin sähköpostin puun ostajalle:
Terve,
***ssa on sopimuksesta *** / ***.2020 vielä hakkaamatta kuvio 3. Valtaosa kuviosta on ojitettua turvemaata ja vaatii avohakkuun jälkeen ojitusmätästyksen. Olen sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen lukenut huolestuttavia tietoja ojitusmätästyksen vesistökuormituksesta. Mm. WWF:n metsänhoito-opas suosittelee välttämään ojitusmätästystä. Olen myös konsultoinut perhepiiristäni löytyvää metsäasiantuntijaa, joka on ehdottanut tällaiselle kuviolle vaihtoehdoksi jatkuvaa kasvatusta. Sopimuksen allekirjoitushetkellä en tätä tiennyt ja nyt haluaisin lisäaikaa miettiä, mitä oikeastaan haluaisin kuviolle tehtävän.
Ymmärrän, että hakkuusopimus on sitova eikä sitä voi yksipuolisesti purkaa. Tiedän kuitenkin, että sopimuksen purkaminen on mahdollista, jos molemmat osapuolet siihen suostuvat. Siksi kysyisinkin, olisiko meidän mahdollista purkaa sopimus kuvion 3 osalta? Tiedostan, että purkaminen ei ole teidän intresseissä, mutta vetoaisin hyviin suhteisiimme ja onnistuneisiin puukauppoihin pitkällä aikajänteellä nyt ja tulevaisuudessa.
Ystävällisin terveisin
Joonas Nuutinen
Siirsin hiiren Lähetä-napille. Vedin syvään henkeä. Klikkasin.
Nyt odotan vastausta.